Voi apua, minulle kertyy liian vähän opintopisteitä! Yksi 5 op:n kurssi on kovasti venähtänyt, ja toisesta kurssista sain 3 op vähemmän kuin luulin saavani.

Mitäs nyt? Joululomaopintoja edessä.

Okei, voin saada nykäistyä eteenpäin filosofian aineopintoja avoimessa yliopistossa (vihdoinkin!): Logiikan kurssin täydennyksen (2 op) voin tehdä kirjallisena oppimistehtävänä ja Kriittinen kasvatus- ja yhteiskuntafilosofia -kurssin täydennyksen (3 op) voin suorittaa esseenä. Näillä saan paikattua venähtäneen kurssin vuoksi puuttumaan jääneet 5 op.

Mutta mitä sitten muuta? Etsiskelin Korppi-opintotietojärjestelmästä kursseja, joita voisin suorittaa nopeasti, sillä tässä on enää parisen viikkoa vuoden loppuun. Katselin lähinnä erilaisia yleisopintoja, ja silmiini sattui kurssi Johdatus tilastotieteeseen (2 op), jonka voin suorittaa kokonaan Moodlessa. Kuulostaa hyvältä – tuleepahan kerrattua tilastotieteen perusasioita.

Hiukan tulee kiirus ja hirvittää…

Tällä kurssilla pääsin taas kivojen aiheiden pariin.

Ensimmäisellä opetusviikolla kerrattiin joitain olennaisia asioita tilastollisista menetelmistä, mikä osoittautui tarpeelliseksi. Vaikka asiat eivät olleet minulle sinänsä uusia, törmäsin yksityiskohtien kautta moneen asiaan, jota en ole tullut aiemmin miettineeksi tai edes ymmärtäneeksi.

Toisella opetusviikolla pääsin tutustumaan aiheeseen, joka oli minulle juuri sitä, minkä vuoksi tulin tälle kurssille. Faktorianalyysi on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta en ole “ehtinyt” perehtyä siihen itsenäisesti. Menetelmä soveltuu esimerkiksi mittarien rakentamiseen ja niiden toimivuuden testaamiseen. Aihe kiehtoi minua, ja pohdiskelin sitä syvällisesti monelta eri kannalta.

Kolmannella opetusviikolla aiheena oli lineaarinen regressioanalyysi, mutta pohdiskelin enemmän demotehtävien dokumentointia. Vaikka läpikäydyissä asioissa on paljon tuttua eivätkä ne sinänsä ole vaikeita ymmärtää, demokysymyksiä joutuu silti miettimään, koska asioiden yhdistely ei onnistu ihan automaattisesti. Dokumentointi tukee tähän harjaantumista, vaikka viekin paljon aikaa. Koen sen kuitenkin tukevan oppimistani paljon. On tärkeää tehdä itse asioita ja pistää samalla muistiin, miten minkäkin asian teki. Tarkoitan tällä tulosteiden ja kuvioiden kopioimista kuvina SPSS-ohjelmasta demotehtävädokumenttiin. Asiat eivät jää kerralla mieleen, ja myöhemmin on helpompi palauttaa mieleen, mitä tehtävässä teki ja miksi, kun voi katsoa omien vastausten perusteita niiden viereen tallennetuista kuvista.

Neljännellä opetusviikolla perehdyimme monimuuttujaiseen varianssianalyysiin eli MANOVAAN. Huomasin luennolla, etten oikeastaan ymmärrä kunnolla, miksi johonkin analyysimenetelmään liittyy tietynlainen jakauma. Normaalijakauman olen oppinut yhdistämään luonnollisesti muodostuvien populaatioiden ominaisuuksiin, joissa evoluutio tms. luonnollinen mekanismi kasaannuttaa ominaisuuksien arvot niiden keskiarvon paikkeille. Sen sijaan esimerkiksi F-jakaumaa en ilmiönä ole ymmärtänyt. Nyt asiaa pohdittuani yhdistän sen luonnollisesti muodostuneiden jakaumien keskiarvojen ”populaatioihin”. Varmaankin on todennäköistä, että poikkeamat keskiarvosta ovat näissä enimmäkseen varsin pieniä, jolloin on luonnollista, että F-jakaumassa pienet arvot ovat painottuneita.

Ilmiön ymmärtämisen merkitys nousi esiin myös demoissa. Kun tehtävää tekee vain vaiheesta toiseen etenevänä prosessina, ilmiön puutteellinen ymmärtäminen näkyy kompasteluna. Sitä vain törmää seinään, eikä osaa ryhtyä ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Tässä näkyy se, ettei kunnollista oppimista tapahdu vain harjoittelemalla analyysin teknistä toteuttamista. Luulen, että tämä on merkittävässä roolissa siinä, miksi monet opiskelijat kokevat tilastomenetelmien opiskelun hankalaksi. Todellisuudessa jatkuva ”pään iskeminen seinään” lienee vain merkki siitä, ettei ole ymmärtänyt kohteena olevaa ilmiötä kunnolla.

Viidennellä opetusviikolla käsittelimme toistomittausten varianssianalyysia, jossa minua erityisesti pohditutti päävaikutuksen ja yhdysvaikutuksen välinen käsitteellinen ero. Luennolla ne käytiin läpi esimerkkien avulla, mutta halusin etsiä netistä tarkempaa sanallista selitystä. Vieläpä niin, että eräälle olennaisesti saman kysymyksen esittäjälle annettiin aika ilkeääkin ryöpytystä siitä, ettei tämä ollut ”viitsinyt selvittää peruskäsitteitä itselleen”. Esitettyyn kysymykseen olisi asiaa tunteva voinut vastata varsin lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kysymyksen saama reaktio sai miettimään, osaavatko menetelmäosaajatkaan aina ilmaista sanallisesti omia itsestään selviä peruskäsitteitään.

Mutta millainen kuva minulle muodostui näistä käsitteistä? Päävaikutus tarkoittaa ilmeisestikin tietyn tekijän A omavaikutusta ilmiöön X eli siinä katsotaan, minkä osuuden kokonaisvaikutuksesta tekijä A selittää muista tarkasteltavista tekijöistä riippumattomasti. Esimerkiksi jos ajalla on päävaikutusta, se tarkoittaa, että mittauskertojen välillä on tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta, ja jos ryhmällä on päävaikutusta, ryhmien mitatut tasot eroavat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Jos tekijä A kuitenkin korreloi voimakkaasti toisen tekijän B kanssa, tekijän A omavaikutus ja tekijän B omavaikutus eivät erillisinä kerro riittävästi siitä, millainen vaikutus näillä tekijöillä on ilmiöön X. Tällöin on välttämätöntä tutkia tekijöiden A ja B välistä yhdysvaikutusta. Yhdysvaikutus siis ilmeisestikin tarkoittaa tekijöiden A ja B multikollineaarisuuden vaikutusta ilmiöön X. Esimerkiksi jos vain yhdessä ryhmässä on tapahtunut mittauskertojen välillä muutosta, aika ja ryhmä eivät erillisinä riitä selittämään muutosta, vaan on selvitettävä, millainen vaikutus ajan ja ryhmän korreloinnilla on muutokseen.

Luennoilla rupesin pohtimaan sitä, millainen oppimisstrategia olisi tehokkain tilastomenetelmien opiskeluun. Siis itselleni tai kaltaisilleni oppijoille. Tilastotieteessä näyttää olevan iso ero teoreettisen tiedon ja käytännöllisen osaamisen välillä: teoreettinen edellyttää (ainakin alkuun) hankalilta tuntuvien vieraiden käsitteiden ja mallien omaksumista, kun taas käytäntö on pitkälti hiljaista oppimista esimerkkien avulla. Näillä ei ole suoraa yhtymäpintaa, vaan oppiminen tapahtuu perinteisesti eräänlaisena tiedollisena ”kuroutumisena” käytännöstä kohti teoreettista. Tämä tarkoittaa, että tarkastelun kohteena oleva ilmiö ymmärretään käytännöstä käsin. Aavistan kuitenkin, että teoreettista voisi kuroa kohti käytäntöä hyvinkin tehokkaasti tilastomenetelmien opetuksessa, mutta hiljaisen tiedon suuri osuus osaamisessa hankaloittaa sitä.

Viimeisellä opetusviikolla ei ollut luentoja, mutta kävimme demoissa läpi analyysimenetelmien raportointia. Mitään ihmeellisiä ahaa-elämyksiä en tällä kertaa saanut.

Palautteena oppimispäiväkirjaani sain ehdotuksen, että voisin kiinnostukseni vuoksi osallistua tilastotieteen kursseille, joissa voisin tarkemmin perehtyä käsitteiden ja analyysimenetelmien taustalla oleviin matemaattisiin ilmiöihin ja ajatteluun. Se kyllä kiinnostaisi, joten katsotaan…

Työ elämään II ja maisteri-HOPS on kurssi, jossa pyrittiin pienryhmätyöskentelyn ja asiantuntijatiedon kautta syventämään kasvatustieteilijän työtehtäviä ja -rooleja koskevaa ymmärrystä, reflektoitiin omaa osaamista ja opintojen suuntaamista.

Siis mitä ajattelen kokemuksistani ja tavoitteistani työelämässä? Olen viime vuosina työskennellyt oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden ja niihin liittyvän tutkimuksen parissa, ja valmistuttuani olen kiinnostunut jatkamaan näissä tehtävissä. Haluan tukea opettajia ja kouluja uudenlaisten oppimisympäristöjen ja -menetelmien käyttöönotossa sekä näihin liittyvässä toimintakulttuurin muutoksessa. Tehtäviin sisältyy sekä käytännön ammattitoiminnan tukemista fasilitoijana, konsulttina ja kouluttajana että tästä käytännöstä nouseviin kysymyksiin liittyvää tutkimusta ja julkaisutoimintaa.

Erityisen kiinnostavaa on pääsy seuraamaan koulutusalan eturintamassa tapahtuvaa kehittämistyötä, verkostoituminen kehittämistoiminnan edelläkävijöiden kanssa sekä mahdollisuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hyvin mielekkäällä tavalla. Haastavaa on kehittämistoiminnan hankeluontoisuus, mikä edellyttää tavalla tai toisella hakeutumista aina uusiin hankkeisiin.

Mitä mielestäni tulee muistaa työntekijänä ja työnhakijana?
Tässä oma huoneentauluni:

• Tunne ja ymmärrä vahvuutesi. Luota niihin.
• Tunne ja ymmärrä tavoitteesi. Muista ne kaikessa, mitä teet.
• Muista, että kehittämiskohteesi eivät ole puutteita vaan mahdollisuuksia.
• Ole esillä. Huolehdi siitä, että osaamisesi näkyy.
• Luo ja hoida kontaktejasi. Mene mukaan, luo yhteisyyttä, osoita arvostusta, anna tilaa.
• Kaikessa mitä teet, osoita olevasi luotettava.
• Ole valmis kantamaan toisen taakkaa. Kiitollinen ihminen on paras suosittelija.

Itse en enää muista, milloin olisin saanut uuden työtehtävän (vain) hakemalla. Tai edes että minulta olisi kysytty jotain työkokemuksestani tai koulutuksestani. Olennaista on ollut työnantajan tai valinnan tekevän esimiehen luottamus aiempien kokemusten ja suositusten perusteella siihen, että huolehdin työnantajani eduista ja että tämä saa hyvän vastineen rahoilleen palkatessaan minut. Tulee muistaa, että työnantaja pyrkii aina minimoimaan valintaan liittyvät riskit, ja siksi henkilö, joka osoittaa ymmärtävänsä ja kykenevänsä hallitsemaan nämä riskit työnantajan puolesta, on hakijalistalla hyvin korkealla.

Maisteriopintojen ensimmäinen opintosuoritus!

Tieto- ja viestintätekniikka -kurssi on pakollinen yleisopintojakso vain kandidaatin opintoihin, ja opiskelutoverini ihmettelivätkin aluksi, miksi ihmeessä valitsin itselleni tämän kurssin. Minullahan on tohtorin tutkinto tieto- ja viestintätekniikan alalta, ja siten tuntuisi selvältä, etten tätä kurssia tarvitsisi. Alun perin en itse asiassa ajatellutkaan suorittaa sitä, mutta jossain vaiheessa aloin ajatella, että se saattaisi silti kannattaa. Ohjelmaversiot ovat ajan mittaan muuttuneet, ja eritoten Office-työkalujen uudet valintanauhat ovat tuntuneet oudoilta. Ja osaanko ihan oikeasti käyttää fiksusti erilaisten työkalujen eri ominaisuuksia? Perusteiden kertaaminen voisi olla aivan aiheellista. Ja tosiaankin: olen kokenut kurssin todella hyödylliseksi itselleni, sillä olen nyt huomattavasti tietoisempi siitä, millä tavoin ja mihin erilaisia ominaisuuksia on mahdollista hyödyntää, ja osaan myös etsiä ja löytää eri toiminnot paljon sujuvammin ja nopeammin kuin aiemmin. Suosittelen kaikille!

KTKO004 Työ elämään ja maisteri-HOPS -opintojakso antoi vihdoin pontta omien sivustojeni päivittämiseen. Olen päivittänyt ja täydentänyt ePortfolion ja Digikirjaston artikkelit, uusinut ulkoasun, valikot, kategoriat ja avainsanat sekä muuttanut sivustot interaktiivisemmiksi asiasanapilvien avulla. ePortfolion sivuissa on vielä täydennettävää, mutta olen erittäin tyytyväinen tähänastiseen tulokseen.

Uudistin myös minnaweb.net-oppimisympäristön eli nämä pääsivut. Päiväkirjan kirjoittaminen on jäänyt vähälle, vaikka paljon on tapahtunut sitten päiväkirjan aloittamisen tänä kesänä. Ajattelin sen vuoksi täydentää päiväkirjaa jälkikäteen käymällä läpi kirjoittamiani itsearviointeja ja muita pohdintojani. Katsotaan milloin ehdin.

Tässäpä aihe, joka ei ole tullut aiemmin mieleeni, joten kun näin syksyn kurssilistassa tämän menetelmäkurssin, kiinnostus syttyi heti. Lapset ja nuoret tutkijoina -lähestymistavassa lapset ja nuoret suunnittelevat ja toteuttavat tutkimuksensa itse omista lähtökohdistaan ja olettamuksistaan käsin ja omia tarpeitaan ja tavoitteitaan varten. Vaikka aikuisilla on yleisesti ottaen enemmän kertynyttä tietoja ja elämänkokemusta, ei heidän välitön kokemuksensa ja ymmärryksensä lapsuudesta ole määrällisesti ja laadullisesti samalla tasolla kuin lasten. Lapset ja nuoret tarvitsevat kunnioittavan ja legitiimin ympäristön, jossa heidän näkemyksiään ja mielipiteitään aidosti kuunnellaan.

Omassa lopputehtävässäni otin tavoitteekseni käytännön kautta selvittää, miten vanhemmat ja lähipiiri voivat tukea alakouluikäisten ja sitä nuorempien lasten omaehtoisia tutkimuksia kodin toimintaympäristössä. Käytäntö tarkoitti kolmea sisarenpoikaani (3 v., 9 v. ja 11 v) sekä yhdessä vietettyä syksyistä sunnuntaipäivää.

Päivän aikana opin muutamia hyvin tärkeitä asioita:

• Kouluympäristössä lapset ovat tottuneet ja orientoituneet siihen, että koulutehtäviä tehdään, kun opettaja niin sanoo, mutta lasten omaehtoiset leikit ja puuhastelut eivät voi perustua tällaiseen lähestymistapaan.
• Lapset kykenevät näkemään ympäristönsä mielenkiintoisia piirteitä paljon herkeimmin kuin aikuiset.
• Tutkiminen sulautuu saumattomasti lasten arjen leikkeihin ja puuhasteluihin, mutta aikuisena olen tälle paljolti sokea. Tutkiminen on lasten oma, sisäsyntyinen tapa suuntautua maailmaan, jonka me aikuiset olemme pitkälti kadottaneet.
• Lapset vaistoavat ja näkevät, etteivät aikuiset ole aidosti kiinnostuneita heidän tekemisistään ja heille mielenkiintoisista ympäristön “mikrotapahtumista”. Jos haluan mukaan lasten maailmaan, minun tulee osoittaa olevani kiinnostunut ja arvostavani heidän tekemisiään yhtä tasavertaisesti kuin aikuisten tekemisiä.

Keskeinen havaintoni ja johtopäätökseni päivän annista oli, että me aikuiset asetamme kysymyksen lasten osallistumisesta tutkimukseen täysin väärin: aikuisten tulisi oppia osallistumaan lasten tutkimuksiin eikä päinvastoin. Lapset saattavat tehdä leikin ja puuhastelun varjolla lähes jatkuvasti erilaisia empiirisiä kokeita, mutta me aikuiset emme huomaa ja noteeraa sitä. Lapset eivät välttämättä tiedosta tutkivansa, ja “tutkimisesta” puhuminenkin saattaa vain hämmentää heitä. Silti lasten toiminta tutkijoina täyttää hyvinkin helposti pätevien tiedonmuodostustapojen kriteerit.

Keskeinen ongelmamme aikuisina on mielestäni se, että haluaisimme lasten tekevän tutkimusta aikuisten tavalla – eräänlaisia ”lasten versioita” aikuisten tutkimuksista ja tutkimusaiheista, emme aidosti lasten tutkimuksia. Luokittelemme ja valikoimme mikä on merkityksellistä ja mikä ei, ja tulemme näin samalla huomaamattamme tyrmänneeksi lasten oman kokemusmaailman ja tutkimusten legitimiteetin.

Kodin toimintaympäristössä tutkimuksen tulisi sulautua saumattomasti lasten leikkeihin ja puuhasteluihin, mutta tätä ajatusta voi mielestäni hyvin pitää ohjenuorana myös ohjatummassa ympäristössä. Jos aikuisina emme edes lähtökohtaisesti kykene tunnistamaan lasten leikin ja puuhastelun merkitystä tutkimuksena, miten ylipäänsä voisimme kyetä ymmärtämään lasten näkökulmasta merkityksellisiä kysymyksiä ja ongelmia tai tapoja, joilla he tekevät tutkimuksiaan? Kun lapset rupeavat viemään tutkimusta ”ihan omaan suuntaansa”, meidän aikuisten ei tulisi ajatella sitä ”poikkeamisena” tai ”rönsyilynä” vaan täysin sydämin mennä heidän mukanaan uusille urille.

Sain tänään lähetettyä ERIP104-kurssin esseen arvioitavaksi, ja samalla valmistuivat erityispedagogiikan perusopinnot. Meni viime tipalle, sillä tänään oli opinto-oikeuteni voimassaoloajan viimeinen päivä. Mutta valmis mikä valmis! Olen todella tyytyväinen, että tämäkin urakka tuli ajoissa valmiiksi. Aika paljon olen taas tämän kevään ja kesän aikana saanut aikaiseksi, vaikka välillä tuntui, että en millään ehdi kaikkea.

Nyt täytyy kesän ajan keskittyä filosofian aineopintoihin ja syksyllä aikuiskasvatustieteen maisteriopintoihin, mutta aikomukseni on pikku hiljaa palata myös erityispedagogiikan pariin. Jos suunnitelmani pitävät, aloitan aineopinnot autismin kirjoa käsittelevällä kurssilla ensi keväänä. Tarkoitukseni on tehdä esseet ja oppimistehtävät yliopiston puolella niin kauan kuin minulla on sinne opinto-oikeus, ja verkkokurssit avoimessa yliopistossa.

Kävin tänään tenttimässä opetushallinnon tutkinnon A-osan tentin. Kaikki kysymykset olivat soveltavia, joten ulkoa lukemalla tässä tentissä ei pärjäisi. Tentin suorittaminen tuntui kivalta, vaikka aluksi vähän hirvitti. Tenttiaikaa oli varattu kolme tuntia, mutta selvisin kahdessa. Olen kyllä aika varma siitä, että pääsen tentistä läpi.

Nyt tuntuu hyvältä, kun sain tentin viimein pois alta. Tutkinnon B-osan suoritin esseinä jo syksyllä 2014 käytyäni kesällä opetushallinnon kurssin, mutta vitkastelin A-osan tenttiin menemistä. Aina oli jotain kiireellisempää tekemistä. Nyt oli sitten pakko mennä, ettei B-osan suoritus ehtisi vanheta.

Nyt vain odottelemaan tuloksia! 🙂

Päivitys 1.7.: Tentti on hyväksytty! Tutkintotodistus tuli tänään postissa.